”Pellon takana kiemurteli hiekkainen tie. Se tuli Porvoosta ja johti Hommanäsin kuninkaankartanolle. Kartanosta ja sen vanhasta majurista kierteli pitäjällä niin hurjia tarinoita, että tuskin olivat tottakaan. Majuri oli nuoruuspäivinään ollut melkoinen seikkailija. Sodan aikana hän oli tehnyt maahan hyökänneelle viholliselle kaikenmoista kiusaa. Palkkioksi hän oli saanut kuninkaalta kruununtilan asuttavakseen.”
Anna Beata, kalastajan tytär Pellingistä, taivaltaa majuri Tapani Löfvingin kartanolle piianpaikkaa kysymään. Isoveli Aleksi oli jo saanut pikkurengin paikan tilalta. Nyt oli Anna Beatan vuoro yrittää.
Anna Beatalla on onni matkassa, kun hän sattuu paikalle sissipäällikön venäyttäessä nilkkansa. Famun oppeja muistellen omatoiminen tyttö alkaa hoitaa majurin jalkaa, ja samalla vanhus saa tilaisuuden kertoilla seikkailuistaan, joista tilan väki on saanut tarpeekseen aikapäiviä sitten. Jo parin päivän kuluttua on selvää, että Anna Beata jää kartanolle.
Vaikka koti-ikävä kaihertaa Aleksin ja Anna-Beatan mieltä, he oppivat pian pitämään Hommanäsiä kotinaan. Isäntä on luonnoltaan kiivas ja ainakin omien tarinoidensa mukaan hurjapäinen, mutta hän kasvattaa pikkupiikaa ja -renkiä, rakkaan vaimovainajansa sukulaisia, lempeästi kuin omia lapsiaan. Siitä hyvästä kestää jopa kartanolla hallitsevan talousmamsseli Marian ainaisen motkotukset.
Majuri on kuitenkin jo miltei yhdeksänkymmenvuotias ja aavistelee päiviensä pian päättyvän. Mihin rengit ja piiat sitten joutuvat, ja mitä tapahtuisi päiväkirjoille joita sissipäällikkö vaalii kuin silmäteräänsä? Mamsseli on vannonut polttavansa moiset jumalattomat jutut heti kun isännästä aika jättää.
Tapani Löfving (1689 –1777) oli maineikas suomalainen sissipäällikkö ison- ja pikkuvihan aikoihin. Vuonna 1747 sissipäällikkö sai majurin arvon ja valtio alkoi maksaa hänelle eläkettä kiitoksena hänen uskollisuudestaan Ruotsin kuninkaalle. Jälkipolville Tapan Löfvingiltä on jäänyt päiväkirja, jossa hän kertoo huimapäisistä seikkailuistaan. Alkuperäinen päiväkirja on nähtävillä Porvoon Lyseon kirjastossa.
Maijaliisa Dieckmann kuvaa uudessa lastenromaanissaan lämmöllä ja eläytyen aikaa, jolloin köyhien perheiden lasten oli lähdettävä työnhakuun jo varhain. Samalla hän kertoo kuulun Tapani Löfvingin tarinaa uudesta näkökulmasta: Suurinta sankaruutta on sittenkin lähimmäisenrakkaus.
